Kyvyt käyttöön − KYKY II

Kyvyt käyttöön – KYKY II

Parempaa palvelu-, opinto- ja uraohjausta maahan muuttaneille perheille Helsingissä

EU-logot yhdessä

Kyvyt käyttöön eli KYKY II -hanke (1.9.2017-31.8.2019) on Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla toimiva hanke. Hanketta toteutetaan Stadin ammatti- ja aikuisopistossa, Stadin osaamiskeskuksessa.

Hankkeen ensisijaiset kohderyhmät ovat: 1) kotona lapsiaan hoitavat vanhemmat, joiden äidinkieli on somali tai arabia sekä 2) kotoutumisaikansa ohittaneet somalin- ja arabiankieliset työttömät maahanmuuttajavanhemmat. Lisäksi hankkeen välilliset kohderyhmät ovat varsinaisen kohderyhmän lapset ja puolisot, heidän yhteisönsä, kohderyhmän kanssa työskentelevät ammattilaiset sekä Stadin ammatti- ja aikuisopiston henkilökunta, maahanmuuttajataustaiset opiskelijat ja opiskelijaksi pyrkivät.

KYKY II on jatkoa KYKY – Yhteisöllinen vastuu ja yksilölliset työpolut -hankkeelle (1.9.2015-31.8.2017). KYKY-hankkeessa pilotoitiin maahan muuttaneiden, kotona lapsiaan hoitavien vanhempien tietopainotteiset vertaisryhmät somalin ja kurdin kielellä sekä kehitettiin kotivanhempien suomen kielen KOTIVA-kursseja asiakaslähtöiseen ja työelämään ohjaavaan suuntaan.

KYKY II -hankkeen tavoitteena on tukea kohderyhmän osallisuutta ja ehkäistä syrjäytymistä kehittämällä kohderyhmälle kouluttautumista ja työllistymistä tukevia palveluja. Hankkeessa

  • Jatketaan tietopainotteisten kotivanhempien vertaisryhmien kehittämistä laajentamalla kohderyhmä arabiankielisiin vanhempiin sekä järjestämällä osallistujille tarvelähtöisiä omankielisiä tietotekniikkapajoja. Tavoitetaan 210 osallistujaa.
  • Pilotoidaan heikosti lukeville ja kirjoittaville kotoutujille suunnattu mobiilikäyttöinen tietopalvelu, joka esittelee Helsingin kaupungin palveluvalikoimaa ja viranomaisjärjestelmää.
  • Tiivistetään kotouttamisalan toimijoiden yhteistyötä Helsingissä ja laajennetaan verkostoja yhteisen tapahtuman valmistelun merkeissä.
  • Osallistutaan Stadin ammatti- ja aikuisopiston kehittämiseen. Oppilaitoksen henkilöstöä koulutetaan kohderyhmän kouluttamisen ja ohjauksen erityispiirteistä.

KYKY II -hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto. Hanke kuuluu toimintalinjaan 5: Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta.

 

KYKY-hankkeiden taustaa

Helsingin kaupunki on kiinnittänyt erityistä huomiota kotona lapsiaan hoitaviin maahanmuuttajavanhempiin jo vuodesta 2004. Maahanmuuttajavanhempien erityistarpeisiin ja lähtökohtiin tutustuttiin kotouttavan S2-opetuksen merkeissä perhetalo Sahramissa, kotona lapsiaan hoitavien äitien kielenopetusmallia luoneessa Chili-hankkeessa (2007-2010), kotivanhempien suomen kielen kurssien tilannetta kartoittaneen KYKY-selvityshankkeen (1.2.-31.8.2014) aikana sekä KYKY – Yhteisöllinen vastuu ja yksilölliset työpolut -hankkeen (2015-2017) aikana.

Kohderyhmälle kehitettävien palveluiden taustalla on huoli kohderyhmän heikosta kotoutumisesta ja syrjäytymisriskistä. Maahanmuuttajanaisten ja erityisesti pakolaistaustaisten naisten työllisyysaste on alhainen. Vuonna 2014 työllisyysaste Afrikasta ja Lähi-Idästä tulleille oli vain 46 prosenttia (vrt. suomalaistaustaisten 74 prosenttia). Pakolaistaustaisten työllisyysaste matalan koulutusasteen vuoksi oli 35,4 prosenttia vuonna 2014. Pakolaistaustaisilla naisilla on tutkitusti erityisiä vaikeuksia työmarkkinoille palaamisessa nopean perheellistymisen, matalan koulutuksen ja työkokemuksen puutteen vuoksi. (Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointitutkimus 2014, Tilastokeskus). Hankkeen kohdeyhteisöissä on siis runsaasti pitkäaikaistyöttömyyttä ja myös pitkittynyttä työmarkkinoiden ulkopuolisuutta.

Pitkäksi aikaa kotiin lasten kanssa jäävät äidit eivät opi suomen kieltä ja tuntevat huonosti kaupungin palvelut, omat oikeutensa sekä Suomen lakia. Kun lapsia syntyy monta, kotiin jäädään vuosikausiksi ja kotoutumisaika ehtii loppua. Nämä henkilöt jäävät palvelujärjestelmässä väliinputoajiksi.

Heikkoon kouluttautuneisuuteen liittyy usein luku- ja kirjoitustaidottomuutta. KYKY-hankkeiden vertaisryhmien osallistujista 30 % tai jopa 50 % ei osannut lukea ja kirjoittaa. Vaikka kohderyhmä on asunut Helsingissä vuosia, monen suomen kielen taito on yhä alkeistasolla ja he tarvitsevat runsaasti tukea perusasiointitilanteissa.

Syksyllä 2018 Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD huomautti suomalaisen kotihoidon tuen olevan yksi merkittävä syy maahanmuuttajataustaisten naisten ja perheiden heikkoon kotoutumiseen. Lapsen kolmeen ikävuoteen asti maksettava kotihoidontuki pitkittää vanhemman kotiin jäämistä. Samalla maahanmuuttajataustaiset lapset eivät pääse ajoissa varhaiskasvatuksen piiriin. Tämä voi aiheuttaa haasteita esi- ja peruskoulussa, jos suomen kieli ei ole päässyt ajoissa vahvistumaan.

Heikoista työllistymis- ja opiskeluedellytyksistä huolimatta KYKY-hankkeiden tavoittamat henkilöt pitävät työkykyänsä hyvänä ja vastaavat usein laajemman perhekunnan asioista tietopohjastaan riippumatta. Vanhemmilla on myös positiiviset tulevaisuudennäkymät ja tahto mennä eteenpäin elämässään.

Hankkeen tulokset

 

Tietopainotteiset vertaisryhmät arabian ja somalin kielellä

KYKY-hankkeessa pilotoituja vertaisryhmiä kehitettiin edelleen perustamalla arabiankielisiä ryhmiä somalinkielisten ryhmien rinnalle. Vertaisryhmissä käsiteltiin mm. seuraavia aiheita: lähipalvelut, kansalaistaidot ja vaikuttaminen, lasten kasvatus, vanhempien tuki ja lastensuojelu, työelämä Suomessa, liikunta ja terveys.

Lisäksi hankkeen aikana otettiin käyttöön omankieliset digipajat vertaisryhmien osallistujille. Niissä osallistujat pääsevät opettelemaan tietokoneen käytön perusteita, sähköpostia sekä tutustumaan arjen sekä perheen asioiden hoitamisessa tarpeellisiin työkaluihin kuten verkkopankkiin, Wilmaan, sekä Kelan ja TE-toimiston sähköisiin palveluihin. Vertaisryhmät kokoontuivat kerran viikossa kolme tuntia kerrallaan ja digipaja kerran viikossa kahden tunnin ajan. Vertaisryhmät tavoittivat yli 300 henkilöä, joista 50-70 % on siirtynyt kohti koulutusta tai työelämää.

Lue lisää: KYKY II -hankkeen vertaisryhmät

Heikosti lukevan kotoutujan infopalvelu Löydä Helsinki

Hankkeessa pystytettiin heikosti lukevia ja kirjoittavia maahanmuuttajia palveleva, mobiilikäyttöinen matalan kynnyksen tietopalvelu Löydä Helsinki. Sovellus julkaistiin lokakuussa 2018 suomen- ja somalinkielisillä sisällöillä, ja arabiankieliset sisällöt vietiin sovellukseen vuoden 2018 lopussa. Sovellusta markkinoitiin sekä suoraan kohderyhmälle, että kohderyhmän kanssa työskenteleville ammattilaisille koko talven 2018 ja kevään 2019 ajan. Sovelluksella on ollut yli 2300 käyttäjää heinäkuuhun 2019 mennessä.

Sovellus on käytettävissä osoitteessa www.loydahelsinki.fi.

Lue lisää: Löydä Helsinki

 

Toimijoiden yhteistyön tiivistäminen ja verkostojen laajentaminen

Hankkeessa kehitettiin jalkautuvan kotoutumisen tuen oppisopimusmalli. Mallissa maahanmuuttajataustainen opiskelija suorittaa oppisopimuksella kasvatuksen ja ohjauksen perustutkinnon. Työnantajina mallissa toimivat maahan muuttaneiden parissa työskentelevät järjestöt. Mallista hyötyy opiskelijan lisäksi myös työnantajajärjestöt sekä kaupunki, jotka saavat vahvistusta jalkautuvan työn ja palveluohjauksen toteuttamiseen. KYKY II -hanke koordinoi yhteistyötä mallin osapuolien välillä ja tarjoaa oppisopimusopiskelijoille uraohjausta sekä koulutusta Helsingin kaupungin palveluista. Malliin osallistui 14 opiskelijaa ja yhteensä 10 järjestöä: Al-Birr Lähimmäisapu, African Care, HNMKY, Nicehearts, Monika-Naiset liitto, Monik, Suomen Pakolaisapu, Suomen venäjänkielisten keskusjärjestö sekä Suomi-Syyria Ystävyysseura ry. Opiskelijoista 7 valmistui kesällä 2019.

Alan toimijoiden verkostoja laajennettiin osallistumalla Integration 2018 -konferenssin järjestelyihin laajassa yhteistyössä järjestöjen, ministeriöiden ja kuntien kanssa. Integration 2018 oli ensimmäistä kertaa koko valtakunnalliselle kotouttamiskentälle suunnattu verkostoitumistapahtuma Suomessa. Järjestäjätahoja oli yhteensä 17. Tapahtumalla vahvistettiin kumppanuuksia viranomaisten, kolmannen sektorin ja yritysmaailman välillä. Tapahtuma järjestettiin 18.-19.9.2018 Helsingin Kulttuuritalolla.

Lue lisää täältä.

 

Stadin ammatti- ja aikuisopiston kehittäminen

Hankkeessa tarjottiin syksyllä 2017 ja keväällä 2018 pedagogista tukea Stadin ammatti- ja aikuisopiston opetusryhmissä, joissa on paljon suomea toisena kielenään puhuvia opiskelijoita. Hankesuunnittelijan ryhmissä tekemien havainnointikertojen ja haastattelujen pohjalta tuotettiin hankkeessa raportti pedagogisista ratkaisuista vastaavissa opetusryhmissä.

Loppuvuodesta 2018 ja alkuvuodesta 2019 hankkeen projektipäällikkö oli mukana Stadin osaamiskeskuksen asiantuntijoista kootussa työryhmässä, jonka tehtävänä oli valmistella ja toteuttaa monikulttuurisuutta ja yhdenvertaisuutta käsittelevä koulutuskokonaisuus Stadin ammatti- ja aikuisopiston henkilöstölle. Kyseinen kokonaisuus oli osa oppilaitoksessa toteutettua PedaBooster-koulutussarjaa, jonka tarkoituksena oli päivittää henkilökunnan osaamista ajankohtaisissa teemoissa.

Lue lisää täältä.

Lue lisää hankkeesta:

KYKY II -hankkeen nettisivut

Uusi oppisopimusmalli tukee maahanmuuttajien kotoutumista

Vertaistuki auttaa maahan muuttaneita äitejä

Helsingissä kehitettiin hyviä keinoja maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseksi

Luku- ja kirjoitustaidoton kotivanhempi voi olla tulevaisuuden tekijä